Minä ja kissat

Lapsuudenkodissani oli aina kissoja ja minusta kasvoi kissaihminen. Ensimmäisen kissani, Pikin, sain ollessani neljävuotias. Piki oli harmaaraidallinen maatiaiskissa ja siitä tuli minulle tärkeä ystävä.

Suurimman osan aikuiselämääni minulla ei kuitenkaan ollut kissaa, koska lemmikki ei oikein soveltunut elämäntilanteeseeni. Vihdoin vuonna 2012 päätin, että nyt on kissan aika. Mainitsin asiasta kummitytöilleni, jotka alkoivat samantien etsiä minulle kissaa. Melko pian tämän jälkeen ensimmäinen siperiankissani Abbas-Coons Aureelia muutti luokseni.

Vuoden kuluttua otin Aureelialle kaverin, Amurin Hannan, kutsumanimeltään Roosan.  Aureeliasta ja Roosasta kehkeytyi hyvät ystävykset ja niistä kasvoi varsinaisia maailmankissoja, sillä ne kulkivat mukanani lähes kaikkialle: mökille, joulun viettoon, työkomennukselle ulkomaille. 

Siperiankissa on osoittautunut minulle oikeaksi roduksi. Rodun kissat ovat seurallisia, älykkäitä ja osallistuvat innolla kaikkiin kodin askareisiin. Kissa on kooltaan melko suuri ja sillä on kaunis, puolipitkäkarvavainen turkki. Siperiankissa ei ole kovin äänekäs rotu, eikä se ehkä ole kissamaailman innokkain kiipeilijä, mikä sopii minulle hyvin.

Tarkoitukseni ei ollut aloittaa kissanäyttelyharrastusta, mutta kerran kokeiltuani innostuin siitä. Kissani pärjäsivät näyttelyissä hyvin ja Roosa valittiin vuonna 2017 Suomen Kissaliiton vuoden kissaksi kategoria 2:n kastraattinaaraiden luokassa. 

Hilma, Amurin Zila (kuvassa), muutti luokseni syksyllä 2019. Hilman ensimmäinen pentue syntyi tammikuussa 2022.