Pentuja
Hilman ja Jorin pennut syntyivät 15.3.24
Kaksi punaista poikaa ja kaksi mustaa tyttöä. Kaikissa pennuissa on valkoista.
seitsemän ja puoli
viikkoa jo
Aika rientää. Pennut ovat kasvaneet hyvin ja vartalot alkavat muuttua palleroista pitkulaisiksi. Kaikki painavat jo kilon ja ylikin. Ruoka maittaa ja leikit ovat hurrjia. Pentujen kiipeilyharrastus saa välillä suorastaan vaarallisia muotoja. Erityisesti Vilja on rohkea kiipeilijä.
Tutustuminen vanhempien kissojen kanssa on edennyt hyvin, vaikka perheen vanhimmat kissat eivät aina jaksakaan innostua pentujen touhuista.
kuusi viikkoa
Pentuja on yhä vaikeampi saada pysähtymään kuvauksen ajaksi ja tuloksena on erilaisia heilahtaneita kuvia ja hassuja ilmeitä. Tällä kertaa Vilja ja Huima olivat haastavimmat kuvattavat, siksi niistä on nyt vähemmän kuvia.
Pentujen silmien väri alkaa muuttua sinisestä pikkuhiljaa kohti niiden lopullista väritystä.
Tutustuminen aikuisiin kissoihin on alkanut verkko-aidan läpi.
lempileluja
viisi viikkoa
Viikonlopun aikana on tapahtunut paljon. Meillä on käynyt pennunkatsojia ja Väinä ja Huima on nyt varattu. Kaikki pennut ovat oppineet käymään hiekkalaatikolla, vaikka mammakissakin vielä osallistuu pentujen hygienian hoitoon. Ja maitobaarin lisäksi viimeisetkin pennut ovat alkaneet syödä kiinteää ruokaa.
neljä viikkoa
Pennut kasvavat vauhdilla. Vauhtia myös riittää niiden touhuissa, kun ne tutkivat joka paikan ja juoksevat hännät pystyssä. Olen joutunut rakentelemaan pentuhuoneeseen erilaisia esteitä, etteivät pennut pääse paikkoihin, joissa voisivat loukata itsensä.
Kutsun näitä muinaissuomalaisilla nimillä.
kaksi viikkoa
Kaikkien pentujen silmät ovat jo avautuneet. Pennut ryömivät jo hyvin etujalkojensa varassa, mutta takajalat eivät vielä kanna.